perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukorttitestailuja

Joulukorttien kanssa alkaa pistää pian kiireeksi. Joitakin testailuja on sentään tehty ja tänä vuonna taitaa sukulaisille lähteä jokaiselle oma uniikki kortti.=) Kortit ovat saaneet innoituksensa Tampereen käsityömessuilta TaavaNaisen työnäytöksestä.


Näillä ylimmällä korteilla osallistun samalla Lauran korttihaasteeseen, jossa on aiheena "SIMPPELIÄ JOULUA". 


Oikeanpuoleisella kortilla osallistun P*askarteluhaasteeseen #165 bingorivillä 3-3-4 (3 väriä, 3 leimaa, 4 paperia).


Oikeanpuoleisella kortilla osallistun It´s all about the Vintage-haasteeseen #32, jos kortti vain siihen hyväksytään. Haasteen aiheena on KIMALLUS. Kortissani kimallus on keskiosan puna-vihreässä ympyrässä, jonka taustaan olen leimannut tekstin ja lisännyt siihen kimalletta eli teksti kimaltelee. Kuvaan kimallusta on vain vaikea saada näkymään. Ja vanhaa aikaa korttini ainakin "henkii".=)

Kuvassa keskimmäisellä kortilla osallistuin Koukussa Kortteihin haasteeseen #95, jossa aiheena on "Tee korttiin tausta itse".

No huh huh, siinä olikin haaste, jos toinenkin!=)


Hiljalleen alan päästä joulutunnelmaan. Tosi myöhään kylläkin edellisiin vuosiin verrattuna! Yleensä minulla on jo elokuussa puolet lahjoista valmiina ja loput työn alla. Nyt on kaikki leväällään... No, sainpa vapaapäivänä sentään laitettua hieman joulujuttuja esille, niin eiköhän se joulutunnelma ala heräillä.=)

Mukavaa perjantaita sinulle!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Enkeli-korvakoruja

Pidemmän aikaa on ollut enkeli-korvakorutarpeet odottamassa tekijäänsä ja vihdoinkin sain valmista. Osallistuin korvakoruilla myös Askartelutaivaan Koruhaasteeseen #9. Käy sinäkin osallistumassa täällä!





Onneni arvonnoissa jatkuu. Voitin Romulyylin blogiarvonnassa ihanan saapikkaan. Riitta Sinikalle suuri kiitos! Oli aivan ihana saada näin kauniisti pakattu lahja!


Ja saapikas on aivan kuin suunniteltu makuuhuoneen sävyihin!=)

Voitin myös Santikin arvonnassa kauniin puukorin, juuttinarua ja suloiset sakset. Sopivat niin upeasti tänne tuvan vanhaan tunnelmaan! Kiitos Sanna!




Mukavaa tiistai-iltaa sinulle! Huomenna minulla onkin pitkästä aikaa arkivapaa ja sehän täytyy hyödyntää kirpputorikierrokseen ja joulushoppailuun. Jospa ehtisin reissultani kotiin ennen kuin lumipyry yllättää!=)


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Synttärihumua

Meillä on vietetty pojan 8-vuotissyntymäpäiviä. Kutsukortit teimme pojan toiveen mukaan Aku Ankka-lehden kuvasta. Sankari oli itse kortteihin hyvin tyytyväinen, joten niin oli äitikin.=)



Voitin Merjan Marsipaanipuodin arvonnassa kakkukoristeen. Sain käyttää voittoni 8-vuotiskakun koristeeseen. Olen jo pitkään seurannut Merjan blogia ja upeita taideteoksia, ne ovat toinen toistaan hienompia.

Meillekin Merja teki kakkukoristeen toiveidemme mukaan. Koristeessa on sankari onkimassa mökkilaiturilla "Kalle"-lokki seuranaan ja vierestä löytyy kalaverkko täynnä kaloja. Poikahan sai viime kesänä mökkilaiturin päästä "pietarin kalasaaliin".=)





Koriste oli sankarille todella mieluinen ja sitä on ihasteltu joka suunnasta moneen kertaan. Suuret kiitokset Merja! Koriste oli juhlien kruunu ja nyt säilytämme sitä kaikella rakkaudella ja varovaisuudella. Siitä tulee kesälomasta paljon hyviä muistoja mieleen. =)



maanantai 19. marraskuuta 2012

Väläys makuuhuoneesta

Sain viime viikolla tilaamani tarrat Desintarrat.fi:stä. Täytyy sanoa, että palvelu oli ystävällistä ja TODELLA nopeaa!=)

Nyt vilautan teille toista tilaamistani tarroista. Kiinnitin "Always kiss me goodnight" -tarran sängynpäätyyn. Vaalean siniseen seinäänkin tarra olisi sopinut hyvin, mutta tulossa olevan makuuhuoneremontin pelossa kiinnitin sängynpäätyyn. =)



Sängynpäädystä olen erittäin ylpeä. Sen on mieheni tehnyt itse vuosia sitten. Voisi harrastaa noita puutöitä useamminkin.;)

Muistathan osallistua blogini sisustustarra-arvontaan!

Joulukortti

Askartelutaivaan korttihaasteessa on jo yhdeksäs haaste menossa! Haasteen aiheena on
SQUARE PETAL CARD joka suljetaan NAUHALLA. Voit osallistua haasteeseen täällä!

Oma DT-korttini on jouluinen Square Petal-kortti kilikelloineen päivineen.





Askartelumessuiltakin selvittiin "hengissä" kotiin ja rahapussikaan ei paina enää turhan paljon. ;D Ostoksista ihanin on tämä:

Kauan kaivattu ihanuus on siis muuttanut meille.<3 Sunnuntai kuluikin joulukortteja tehden ja kyllä tuli BigShottia testailtua oikein urakalla.=)

Sari

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Puunaulakko

Äiti kaipasi puunmallista naulakkoa ja tottahan toki sellainen yritettiin väsäillä. No, lopputulos ei ollut ihan niin upea kuin se oli suunnitelmana päässäni.=D Maalauspinta olisi ollut varmaankin parempi sprayaamalla, mutta huh huh kuinka monta spraypurkkia isoon naulakkoon olisikaan mennyt?? Ja jälkiviisaana maali olisi pitänyt olla kiiltävämpää. Joka tapauksessa se äidin eteisen seinälle ripustettiin ja kyllä siinä ainakin takit pysyy.



Pienempänä tällainen olisi kiva korunaulakkona ja hmmmm...veskiin pyyhenaulakoksi! Täytyykin laittaa harkintaan.=)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Joulukortti


Askartelutaivaan korttihaasteessa starttasi tänään uusi haaste. Haaste on sanallinen eli JOULU. Omaan DT-työhöni testailin uutta joulupalloleimasinta. Leimasin on kiva, pitäisi vain hommata lisää erilaisia leimasinvärejä.



Joulukorttien tekoon pitäisi kyllä tarttua oikein kunnolla. Yllättävän nopeasti aika vain kuluu ja kohta kortit jo pitää postittaakin!

Olen onnesta soikeana! Teitä kirjautuneita lukijoita on jo 100! Suuret kiitokset teille kaikille, jotka käytte blogiani lukemassa.<3 Nyt on hieman hiljaisempi kausi menossa, kun on arjen kiireet vieneet emäntää mennessään. Enköhän taas kuitenkin paranna tapani tulevina viikkoina.=)

torstai 1. marraskuuta 2012

Lyhtyjä - kierrättäen tietenkin

Askartelutaivaan marraskuun kuukausihaasteessa on aiheena LYHTY. Ja kun kerran olen päässyt vauhtiin näiden lasisten lyhtyjen tekemisessä niin...=)

Oma DT-työni on lasipurkista tuunatut kynttilälyhdyt. Molemmat ovat jo hieman jouluisissa tunnelmissakin. Kapeamman mallin saa riippumaan ja leveämpi on "pöytälyhty".