perjantai 28. joulukuuta 2012

Pienen pojan kastekortti

Tein pienelle pojalle tällaisen kortin kastepäiväksi. Osallistun kortilla Arkkikaupan haasteeseen #35.




Teetin tällaisen leimankin itselleni =):

Fiskarettesin vuoden 2013 ensimmäinen DT-tiimi julkaistiin tänään ja ilokseni saan ilmoittaa, että kuulun tähän kolmen tiimiin. Käypä Fiskarettesin sivuilla tutustumassa muihin design teamin jäseniin! 


Kevätpuolella askarrellaan siis edelleen tiiviiseen tahtiin.=)

Hyvää viikonloppua!


torstai 27. joulukuuta 2012

Kutsukortit ja unelmakauppa

Joulu menikin vilauksella ohi, kun koko perhe taisteli vatsataudin kourissa. No, tulipa sellainenkin joulu koettua. Eniten harmitti, kun olin viikkokaupalla odottanut, että saan muutaman päivän askarrella rauhassa ja kuinkas kävikään?? Ei paljon askartelut kiinnostaneet.=D

Eilen oli jo onneksi parempi päivä ja askarteluvälineet saivat kyytiä! Löysin muuten netistä Blitsy nimisen paikan, jossa myydään askartelutarvikkeita huippuhintaan. Kolme kertaa viikossa tulee myyntiin uusi erä eri valmistajien tuotteita huippuedulliseen hintaan. Palveluun kirjautuminen on ilmaista ja voit tehdä sen tämän linkin kautta http://blitsy.com/rewardsref/index/refer/id/64242/. Kannattaa käydä kurkkaamassa, nyt siellä on esim. Distress Inkit myynnissä n. 2,5 euron kappalehintaan! Itse uskaltauduin tilauksen laittamaan, kun muutamissa blogeissa oli tyytyväisiä käyttäjiä.=)


Nämä kutsukortit ovat marraskuun tuotantoa ja nyt on juhlatkin jo juhlittu.=)


torstai 20. joulukuuta 2012

Huumoria olla pitää!

Tein humoristiset miehiset "lahjasetit". Pakkauksissa on sytykepaloja, tulitikkuja ja saunajuomaa.=) "Janon sammuttaja" on tuunailtu Pringles-purkista, sytykepakkaus Xtra-leivinjauhepaketista, lahjakassi mainoskassista ja tulitikkuaski on kolmionmallinen tulitikkaski, joka on tuunailtu oman mielen mukaan.




Tähän pakkaukseen tein saunajuoman tilalle tuoksupakkauksen.




Osallistun näillä lahjaseteillä P*skarteluhaasteeseen #168.

Rauhaisaa joulun aikaa Sinulle! 





lauantai 15. joulukuuta 2012

Jos kuitenkin vielä kerran...

Lupasin kyllä, että vuoden viimeiset kortit tuli jo esiteltyä. Mutta kaksi korttia oli jäänyt postauksesta pois eli sen verran vielä joulukortteja "eetteriin". Nämä joulupallokortit ovat helppoja tehdä ja omaa silmää ainakin miellyttävät. :)



Arpaonni oli minulle suosiollinen Tuunaajan blogiarvonnassa ja voitin ihanan palkinnon. Palkinnossa on paljon  ihania askartelutarpeita korttien tekoon, suklaata ja suloisia lautasliinoja! Kiitos upeasta palkinnosta!


Sari

perjantai 14. joulukuuta 2012

Enkeleitä

Muutama enkeli-kännykkäkoru on tullut näperreltyä. Ja käyväthän nämä vaikka vetoketjuun koristeeksi.=)


Mukavia jouluvalmisteluita teille jokaiselle! Älkää ottako turhaa stressiä, tulee se joulu vähemmälläkin.=)
Minäkin koitan karistaa taudin pois ja nauttia joulutunnelmasta!

torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukortteja

Tässä sitä tulisi vuoden viimeinen joulukorttipostaus. Joulukortteja väsäillessä pääsee viimeistään joulutunnelmaan.=) Muistattehan, että tänään on viimeinen päivä lähettää joulukortit edullisemmilla joulumerkeillä!



Oikeanpuoleisella kortilla osallistuin Askartelutaivaan joulukorttihaasteeseen #9. Sinullakin on vielä muutama päivä aikaa osallistua haasteeseen täällä!


Oikeanpuoleisella kortilla osallistun It´s all about the Vintage haasteeseen #33, jonka aiheena on joulu.



Nyt ei kuulkaas kuumehuuruissa toimi aivot enempää, taidan sujahtaa takaisin vällyjen alle! 
Mukavaa talvista torstaita teille kaikille, toivottavasti olette pysyneet terveinä!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tulikos kesä talven keskelle

Askartelutaivaan korttihaasteessa #10 tehdään kortti luonnoksen mukaan. Käy kurkkaamassa muidenkin DT-työt ja tee oma versiosi haasteeseen! Haasteen löydät täältä.

Oma DT-työni tuo kesän mieleen vihreällä värityksellään. Tämän kortin leimakuva oli ensimmäinen, jonka värityksen onnistumiseen olin todella tyytyväinen. Kortti on myös kierrätyshenkinen, koska olen käyttänyt siinä vanhaa kirjansivua ja taustan vihreät osat olen leikannut ja tuunaillut vanhasta julisteesta. Itse asiassa kortin värimaailma lähti juurikin tuosta julisteen väristä.=)





Ihanaa pakkaspäivää kaikille!

Täällä on pakkasta yli 20 astetta, hrrrr ja vaatetta niskaan.=)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pienen eteisen pieni muutos

Meillä on todella pieni ja kapea eteinen. Naulakkokin on poikien kasvaessa jäänyt auttamattomasti pieneksi. Ehkä eteisen pienuuden vuoksi se on jäänyt tuollaiseksi läpikulkupaikaksi eikä sen "ulkonäköä" ole tullut kohennettua...

Designtarrat.fi:n seinätarra on odotellut jo jonkin aikaa seinälle pääsyä. Samoin kuin naulakkokoukut naulakoksi pääsyä.;D Naulakkoa varten haaveilin harmaasta laudasta, mutta päädyin maalailemaan naulakon valkoiseksi. Onneksi minulla oli Bikken arvonnassa voittamaani Uulan maalia, joka ei haise ja sain sudittua naulakon kotoisasti keittiön pöydällä.=)

Toivottavasti tarrat pysyvät röpelöisellä pinnalla! Tykkään. <3
Tarra: Designtarrat.fi



Ja häpeäkseni paljastan vielä lähtökohdan ennen muutosta:


Joskus pieni on suurta.=)

Mukavaa aurinkoista tiistaita Sinulle!




lauantai 1. joulukuuta 2012

Jouluinen koriste

Askartelutaivaan jouluinen kuukausihaaste starttasi tänään. Käy sinäkin osallistumassa täällä! Oma DT-työni on vanhan torpan tyyliin sopiva koriste. Koristeen ohjeen löydät viimeisimmästä Taika-lehdestä.




Arvonta on päättynyt ja arvon huomenna voittajan. Näin työpäivän jälkeen nostan jalat rahille ja nautin olostani. No, ehkä vähän pitää joulukortteja askarrella.=D

Ihanaa talvista viikonloppua kaikille! 
Meillekin tuli viime yönä talvi! Pakkanen paukkuu ja maa on valkoinen.<3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...