lauantai 2. toukokuuta 2015

Valloittava kevät

Keväässä on  aivan parasta talviunilta heräilevä luonto ja pesimispuuhiin valmistautuvat eläimet. Näin keväällä merimaisemissa saa seurailla lintujen pesimäpuuhia. Veneellä liikkuessa lintuja pyrähtää aina lentoon venereitin läheisyydestä. Lentoon pyrähtämisiä on kiva yrittää kuvata. Joskus kuvat jopa onnistuvat. ;) Mökkiympäristössä on jo useampia joutsenpariskuntia ja niiden reviiritaisteluja onkin ollut mielenkiintoista seurata.


Mökkimme lähiympäristössä ovat myös hylkeet lisääntyneet; ainakin kolme hyljettä pyörii lähistöllä. Suloisia kuvattavia, mutta muuten tylsiä kavereita, jotka syövät mökkiläisten verkoista kalat ja tekevät verkkoihin valtavia reikiä. 
Kevätpuuhiin kuuluu haravointia ja roskien polttoa, niin kotona kuin mökilläkin. Jossain vaiheessa täytyy pitää huilihetki, heittää hanskat penkille ja ottaa kamera käteen. Keväistä luontoa on mukava kuvata. Näin keväällä saamme kotona seurata peurojen ja kauriiden touhuja läheisellä pellolla. Tänä keväänä on useampi kauris näkynyt mökilläkin lähisaarissa. Olisiko kanta tänä vuonna suurempi, kun niitä niin paljon näkyy? Aikaisempina vuosina ollaan joistakin yksilöistä tehty näköhavaintoja, mutta tänä vuonna niitä on näkynyt huomattavasti enemmän.


Rentouttavaa keväistä viikonloppua!

Sari

 


12 kommenttia:

  1. Upeita luontokuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopatossunen! :)

      Poista
  2. ♥mahtava kuvapostaus! Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Riitta Sinikka! :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia keväisestä luonnosta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Mukavaa, että kuvista on muillekin iloa! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia olet ottanut. Luonto on aivan ihana. Tässä (vaikka kerrostalossa asunkin) saan onnekseni seurata sepelkyyhkypariskunnan pesäntekoa ja tiedän mihin pesä valmistuukin. Ikkunani edessä on tiainen pönttöön tekemässä pesää ja siihen minulla on paraati seurantapaikka. Rusakot vierailevat edessämme olevalla puistolla. Nautin tosi paljon eläimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Sinulla onkin paljon mielenkiintoista seurattavaa! :) Eräs tuttuni asuu kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja sieltä on kyllä aivan mahtavat aitiopaikat seurata lintujen pesintää!

      Poista
  5. Kauniita luontokuvia :) Näitä on mukava katsella ja ihailla :) Leppoisaa sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman hienoja kuvia. Tänään oli kiva kun mittari näytti heti aamusella +11. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :) Kesä tulee! <3<3

      Poista