torstai 22. joulukuuta 2016

Rauhallista joulua!


Jouluvalmistelut alkaa olla valmiina. Huomenna vielä töihin ja sitten rauhoitutaan joulun viettoon. Ulkona ei ole kovin jouluiset kelit, mutta joulutunnelmaa tuovat kynttilät ja havuasetelmat. Tein syksyllä veikeitä kuusia, joihin bongasin idean netistä.



Muutama vaihekuva kuusen kokoamisesta:










Pysähdy hetkeksi, hengitä syvään,
kuule kun taivaan kansi laulaa.
Tähtien valossa pienet enkelit
toivottaa sinulle joulurauhaa.

 

Hyvää joulua!


Sari

 

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Lahjavinkki: Joulutervehdys ystävälle

Askartelin ystäville viemisiksi pieniä joulutervehdyksiä. Päällystin wc-paperirullia papereilla, kuvilla ja pitseillä. Käärin votiivikynttilöitä (tuikut käyvät myös) silkkipaperiin ja sujautin ne rullien sisälle. Kynttilät pysyvät hyvin rullan sisällä, vaikka putkilossa ei ole pohjaa, kun silkkipaperin hieman ryttää kynttilöiden sivuilta.




Päällystin myös tulitikkuaskit samaan tyyliin. Jätin yhden reunan päällystämättä, jotta tikuilla on sytytyskohta jäljellä. :)





Tein myös lahjapussin, johon pienet lahjukset mahtuvat. Helpoiten pussin saa tehtyä "paketoimalla" sopivan kokoisen laatikon tms. Seuraavassa muutama havainnollistava kuva pussin tekemisestä.




Lahjahan tarvitsee aina myös kortin. Eikö vain? Nyt on ollut pinnalla karkkikuuset, jotka tehdään pahvi- tai styroksikartioon. Siitä sain idean kuusikortteihin. Liimasin suklaat kaksipuoleisella teipillä kiinni korttipohjaan ja tein valkoisella tussilla lumihiutaleita kuusen ympärille.


Tällaiset joulumuistamiset ehdit sinäkin vielä tehdä! :)


Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle!


Sari


Ps. DIY-haaste jää joulutauolle. 

DIY Tonttuovi

No, nyt se löytyy tonttuovi tästäkin torpasta! Tätä ovea onkin tehty pitkään ja hartaasti! Lopputuloksena oli kolme erilaista ovea, joista ...